7 kuolemansyntiä

Hmm. Sotkenpas minäkin oman lusikkani salaisuuksien soppaan. Sinä lukijani, tee sinäkin tämä tunnustus! 


1. Olen tosi kova valehtelemaan. En sillä tavalla, että se loukkaisi jotain ulkopuolisia/en valehtele suuria asioita. Mutta joka ikinen päivä arjen pikkuasioita. Eli maanantaina olen ensimmäisen luentosarjan aikana "pommiin nukkunut" ja toisen aikana hammaslääkärissä. Totuus: Olen vanhemmilla ja kotiudun tiistaina, en helvetissä kehtaa kertoa opiskelukavereille että tilanne on nyt niin hankala, etten selviä yksin. Huijaan ihmisiä myös raha-asioissa: olen aina persaukinen, minulla ei koskaan ole rahaa mennä baariin. Todellisuudessa isäni on saattanut kiskasta 60e käteeni, palkka piristää tiliäni ja opintotukikin kohta tulossa. Joudun vaan tosi usein selittämään, jos en pysty juomaan alkoholia (ei fiilistä, ahdistaa, lääkitys tms).

2. Edelliseen viitaten, käyn shoppailemassa vain ja ainoastaan äitini kanssa ellen sitten itsekseni. Kavereiden kanssa en osaa ostaa vaatteita. Inhoan mennä sovituskoppiin, ja tulla sieltä esiin jonkun arvioitavaksi. Äitini suostuu myös kustatamaan aika ison osan räteistäni, mikä helpottaa rahatilannetta ja paljon. Välillä olen hyvin ostosriippuvainen, mutta tällä hetkellä materia ahdistaa. Jos käytän omaa rahaa (laskut,ruuat jne) olen maailman pihein ihminen. Pakko ostaa sellaista ruokaa, jossa on mahdollisimman hyvä hinta-ravintoarvo suhde. Ai niin, äitini tekee myös mulle ruokia välillä pakkaseen. Toisaalta se on kiva, kun olen niin kiireinen että käyn kotona enää nukkumassa. Eineksiä en syö vaikka mikä olisi. Ruuathan siis on tottakai minun itse tekemiäni vanhemmilla, ainakin melkein ;)

3.  En ole vieläkään täysin selvillä siitä, saako yliopistolla potkut jos lunttaa. Ammattikorkeassa ainakin lunttasin ja paljon, surutta. Myös yläasteen ja lukion lunttasin varsinkin englannin sanakokeissa: en tyhmänä päässyt mitään läpi ilman, vaikka olisinkin lukenut. Nyyh, miten käy mun virkamiesenkun opintojakson??

4. En pidä itseäni missään arvossa. Tiedän kyllä, ettei elämäni tarvitsisi olla näin onnetonta ja kiireistä. En vaan osaa sanoa mihinkään ei. Otan aina työvuoron jos tarjotaan, pelkään joutuvani huonoon valoon jos sanon ei. En salli tanssitunnin väliinjättämistä, ellen ole jossain muualla paikkakunnalla tai sitten todella kipeä. Puheestani kuulemma kuuluu arvottomuuteni: heitän itsestäni jatkuvasti ironista vitsiä. "Kun mä oon tällanen vitun tankkeri et meen alakerran naapurin niskaa jos astun parvekkeelle", "haha ehä mä ruhoni kaa ees mahtuis tost välist", "joo no sä ootki fiksu mut mä oon tällanen tyhjäpää idiootti", "häpesin taas itteeni nii vitusti ku tiiäthän et oon tällanen tyhmä idiootti". Tällaisia viljelen puheessani koko aika. Samoin kuin: en osaa, en pysty, en kykene, tarvitsen apua ku oon tyhmä, älä välitä musta oon vaa tiellä ANTEEKS -tyyppiset jutut toistuvat kuulemma ärsyttävän usein. Mielestäni ne ovat kaikki faktoja.

5. Pyrin joka asiassa mahdollisimman helpolla: jos tunnollinen kaverini on valmis laittamaan luennolla nimeni listaan, niin en mene luennolle jos saan jäädä kotiin sänkyyn (ihan kun muutenkaan pääsisi ylös mutta vältynpä ainakin pahimmalta itseinholta). Jos kaksi tenttiä osuu lähekkäin, toinen jää luultavasti suoraan rästiin enkä edes jaksa yrittää lukea molempiin. Valitettavasti koitan myös terapiassa mennä sieltä mistä aita on matalin: muhun on vaikea saada syvällistä kontaktia, tyydyn lähinnä valittelemaan kämppiksistäni tai jostain muusta oikeesti tosi pinnallisesta tai turhista asioista . Mulla vaan ei ole motivaatiota yhtään mihinkään... Työvuorotkin pyrin ottamaan sunnuntaiksi tai yöksi, että saisin ison palkan helpommalla. Voi ei oon ihan kauhea.....

6. Olen tehnyt kaikkea villiä, vaikkei nykyinen elämäni siltä kuulostakaan. Olen töhrinnyt tussilla leikkipuiston laitteiden seiniä, ja käyden siten erästä viestikeskustelua siinä seinällä yhden pikku bitchin kanssa. Pöllittiin kavereiden kanssa karkkipusseista karkkia suoraan valvontakameroiden edessä, ja omistajakin tuli paikalle. Jotenki ihmeen kummasti selvittiin "tässä vähän maisteltiin, hyvää viikonloppua Teille!"-lauseilla tai jotain, kun tunnettiin omistaja. Myös "lainattiin" eli otettiin ilmaiseksi käyttöön suksivuokraamosta minisukset ja palautettiin ne. Mitäs vielä.. Oon ollu mukana räjäyttämässä roskista, juossut kyttiä pakoon kuten jokainen true-pissa sillon 2000-luvun alussa ja muuta mukavaa.

7. Lapsuuden kodissani en kai kokenut tarpeeksi hellyyttä, koska olen todella hellyyden kipeä. Rakastan sitä, kun isäni hieroo kipeytyneitä hartioitani tai joku sanoo minun olevan ihmisenä jotain positiivista (tätä ei tapahdu usein, koska mussa ei ole mitään hyvää). Rakastan sitä jos minua kehutaan, vaikken oikeastaan osaa ottaa kehuja vastaan mutta hetkittäin ne piristävät päiviäni. Sen sijaan olen sitoutumiskammoinen: en todellakaan voisi kuvitella seurustelevani nyt, yhhh, että pitäisi ottaa toiseen ihmiseen yhteyttä ja viettää koko ajan aikaa sen kanssa. Haluan nähdä ihmisiä silloin kun haluan, enkä ole todellakaan valmis ottamaan toisen tunteita vastuulleni/ edes sillä tavalla huomioon: en ole valmis seurustelemaan. Ei sillä, että sitä vaaraa olisi. Enhän mä tunne kun pari poikaa, kaverina nekin.


En nyt tiedä olivatko nämä edes salaisuuksia, mutta noh jotain sen tapaisia tunnustuksia kai.